keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Koskelan terveysasemaa tarvitaan!


Koskelan terveysaseman kohtalo puhuttaa. Eikä syyttä. Väestön kasvu ja monipuoliset terveysasemapalvelut antaisivat synergiaetua myös tulevaisuudessa mahdolliselle monipuoliselle vanhusten keskukselle Koskelan sairaalan alueella.  Terveysaseman likeisestä sijainnista hyötyvät myös Koskelan sairaalan lähiseutujen asukkaat jo nyt. Nykyisen Koskelan terveysaseman, joidenkin tilat, kannattaisi silti remontoida riittävään kuntoon.

Valitettavasti terveyslautakunta päätti toisin. On lyhytnäköistä käyttää päätöksenteon pohjana joko-tai  -vaihtoehtoa eli nykyisen terveysaseman isoa remonttia tai siirtämistä Oulunkylään. Oulunkylän terveysasemalla on tilan ahtautta eikä sinne jatkossakaan luvata täyden palvelun asemaa tai edes laboratoriopalveluita! Terveenä ehkä jaksaa matkustella eri busseilla eri puolille Helsinkiä laboratorioon ja röntgeniin, mutta sairaana vaatimus on melko kohtuuton.

Miksi juuri Koskela, kaikista lakkautuslistalla olleista terveysasemista, on ainoa, jonka terveyslautakunta päätti lakkauttaa? Asukkaiden laaja vastustus ja terveyslautakunnan päättäjiin vetoaminen ei ole auttanut. Eikä valitettavasti tässä tapauksessa myöskään oma vaikutusvaltani yksittäisiin terveyslautakunnan jäseniimme.  Eniten harmittaa huonojalkaisten vanhusten ja lapsiperheiden puolesta, kun he yrittävät jatkossa rattaineen mahtua busseihin. Vuorovälissä on toivomisen varaa erityisesti päivisin.

Henkilökunnan kannalta jonkun päätöksen tekeminen voi olla todennäköisesti helpompi vaihtoehto kuin jatkuva epätietoisuus ja odottaminen. Riittävät remontit pitäisi silti tehdä ajallaan, jotta mikään rakennus ei joutuisi lakkautusuhan alle osittain remontin kalleuteen vedoten. Terveysasemien yhdistyminen edellyttää psykiatrian siirtoa Malmille. Olisiko parempi, että psykiatrian palveluja saisi matalalla kynnyksellä useammalta terveysasemalta eikä vain isoista keskittymistä?

Nyt on voimassa vapaa oman terveysaseman valintaoikeus. Tosin jatkossa ei voi valita Koskelan terveysasemaa. Myös Vallilan terveysasema on siirtymässä Kalasatamaan. Mihin terveysasemalle Sinulla olisi toimivimmat yhteydet? Hammashoitolan siirtyminen Koskelasta Oulunkylään on vaikeaa niellä lasten ja vanhusten takia. Kesken koulupäivän hammashoitolakäynti hankaloituu.

Yhdistetyllä Oulunkylän terveysasemalla olisi perusvastaanottotoimintaa kahdessa kerroksessa. Neuvola saisi oman kerroksensa ja lisäksi saataisiin keskittymä ns. erityistyöntekijöiden palveluja omaan kerrokseensa. Olin muutama vuosi sitten asukastilaisuudessa, jossa esiteltiin Oulunkylän terveysaseman siirtyminen Koskelaan. Nyt tehtiin päinvastoin.

Silloin sanottiin että siirrosta ei varsinaisesti tulisi edes säästöjä. Miksi se sitten tehtäisiin väestön kasvualueella, jossa myös vanhusten määrä kasvaa? Jos Koskelan kaipaamaan remonttiin ole rahaa terveysviraston budjetissa, niin miksi terveyslautakunta ei anonut riittävästi rahaa valtuustolta?

Minkä kokoinen on hyvä terveysasema? Kuinka kaukana kotoa se voi sijaita, että matka on vielä kohtuullinen? Näitä kysymyksiä pohditaan Helsingissä vielä pitkään. Kannatan sekä Oulunkylän että Koskelan terveysasemien säilyttämistä. Olisi hölmöläisten peiton jatkamista lakkauttaa toinen. Molempia tarvitaan vanhentuvassa ja lapsistuvassa Suomessa.