Kuka maksaisi Guggenheimin?

Guggenheim-museoon liittyvä hurmoksellinen into on hämmentävää. Vähemmästäkin tulee epäileväksi hankkeen suhteen. Talousasioihin liittyy paljon epävarmuutta. Mistä löytyy maksaja? Onko Helsingillä todella varaa rakentaa ainakin 140 miljoonaa euroa maksava uusi museo ja pitää sitä yllä tiukan euron aikana? Onko valtakunnallisesti ja kansainvälisestikin merkittävä Guggenheim-brändin museohanke yksin Helsingin kaupungin asia?

Kävin kesällä Venetsian Guggenheim-museossa. Se oli veden äärellä vanhassa rakennuksessa, joka muistutti paljon Suomenlinnan rantakasarmia. Lasten liput olivat ilmaiset ja nuorten liput hyvin edulliset. 12 euroa ei maksanut aikuistenkaan lippu, vaikka Helsingin mahdollisen Guggenheim museon pääsylipputulot on tällä summalla laskettu peräti 500 000:den kävijän mukaan. Museossa oli hyvin suunniteltu puistomainen ulkotila veistoksineen. Pari Picassoa sisältäkin löytyi turistien iloksi. Sinänsä Guggenheim-museo olisi Helsingin matkailulle hyväksi.

Tällä hetkellä kaupunginvaltuutettuna ja sosiaalilautakunnan puheenjohtajana ajattelen Helsingin Guggenheim-museosta näin: KYLLÄ- jos museorakennukselle löytyy Helsingin kaupungin ulkopuolinen maksaja ja Helsingin ylläpitämien museoiden käyttömenot eivät olennaisesti kasva. EI- jos kaupunki eli lähinnä helsinkiläiset veronmaksajat ovat yksin museon ja tulevien käyttökulujen maksajina. Pelkkä museon nimen lisenssimaksu yksityisellä rahoituksella ei riitä.

On valitettavaa, että Guggenheim-museota ollaan ajamassa Helsingissä kuin käärmettä pyssyyn kiireisellä aikataululla. 140 miljonan euron museorakennusinvestointi on helposti alakanttiin arvioitu, kuten muutkin isot rakennushankkeet viime vuosina. Ei pidä hyväuskoisena tehdä päätöksiä yltiöoptimistisiin tuloarvioihin perustuen. Mitä jos ensin selvitettäisiin mistä saadaan museolle maksajat ja sitten tuotaisiin päätettäväksi? Valtio ei ole ministerien suulla vaikuttanut innostuneelta museorakennuksen maksajalta. Olen varma, että yksityistä rahaa Suomessa riittäisi, varsinkin jos pieni yrityksen laatta sisäseinään saataisiin vastineeksi suuremmista lahjoituksista.

Jos saisin valita, niin investointirahana 140 miljoonaa käytettäisiin mieluusti ja kiireellisesti kaupungin vuokra-asuntojen rakentamiseen, vaikkapa muutamia Koskelan sairaalan alueella olevalle suurelle tontille. Lisäksi sinne kannattaisi tehdä monipuolinen vanhusten keskus ja kehitysvammaisille tuettuja asuntoja. Varsinkin, jos terveysasematoiminta joutuu siirtymään Oulunkylään lähivuosina.

Myös käyttömenoissa päivähoidon laatuun panostus ryhmäkokoja pienentämällä ja vanhusten hoidon henkilömitoitusta suurentamalla- edes valtakunnalliseen suosituksen mukaiseksi- on kiireisempi kuin yksin helsinkiläisten rahoilla Guggenheim museon rakentaminen. Jos hanke on niin erinomainen kuin annetaan ymmärtää, niin varmaan yksityistä, valtion ja lähikaupunkien rahaa löytyy helposti. Pian se selviää.

Guggenheim hämmentää

Guggenheim-museoon liittyvä hurmoksellinen into on hämmentävää. Vähemmästäkin tulee epäileväksi hankkeen suhteen. Talousasioihin liittyy paljon epävarmuutta. Mistä löytyy maksaja? Onko Helsingillä todella varaa rakentaa ainakin 140 miljoonaa euroa maksava uusi museo ja pitää sitä yllä tiukan euron aikana?

Tällä hetkellä kaupunginvaltuutettuna ja sosiaalilautakunnan puheenjohtajana ajattelen Helsingin Guggenheim-museosta näin:

KYLLÄ- jos rakennukselle löytyy Helsingin kaupungin ulkopuolinen maksaja ja Helsingin ylläpitämien museoiden käyttömenot eivät olennaisesti kasva.

EI- jos kaupunki eli lähinnä helsinkiläiset veronmaksajat ovat yksin maksajina.

Jos hanke on niin erinomainen kuin annetaan ymmärtää, niin varmaan yksityistä, valtion ja lähikaupunkien rahaa löytyy helposti. Pian se selviää..

Haavisto toiselle kierrokselle!

Olin tänään Rautatieaseman edustalla jakamassa Pekan esitteitä. Pakkanen paukkui, mutta hyvä fiilis. Hyvä ehdokas.

Arvostan Pekan kokemusta, asiantuntijuutta ja myös hyvää käytöstä, jota poliitiikan kentällä ei koskaan ole liikaa. Olen ollut seuraamassa kahta vaalipaneelia paikan päällä. Pekan toiminnasta en ole kertaakaan joutunut kokemaan myötähäpeää, vaan myötäylpeyttä hyvästä ehdokkaasta.

Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki kuntoon!

Helsingin ensi vuoden budjetissa panostetaan ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen, jotta kaikki voimat eivät menisi tulipalojen sammuttamiseen. Näin käy, jos asuinalueet päästetään eriytymään ja huono-osaisuus kasautuu muutamiin kaupunginosiin. Eriarvoistumisen ehkäisy on aina kannattavaa. Keskeisin tapa palvelujen varmistamisen lisäksi ovat kaavoitus ja asuntopolitiikka. Segregaation ehkäisy on syy vaatia pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä.

Lasten ja nuorten sivuun jäämiskehitys pitää pysäyttää nykyistä varhemmin. Siksi positiivisen diskriminaation raha kouluissa ja päiväkodeissa voi tuoda lisää ammattilaisia lasten ja nuorten arkeen alueilla, joissa tarve on suurin. Tällainen lisätuki on parasta mahdollista syrjäytymisen ehkäisyä. 90- luvulta asti olen tehnyt valtuustossa aloitteita päiväkotiryhmien pienentämistä. Nyt päästään alkuun. Satsaukset päiväkotiryhmien pienentämiseen ja perheneuvolan lisävakanssit tukevat osaltaan lapsiperheiden arjessa jaksamista ja lapsen tervettä kasvua.

Toinen sydämenasiani on kysyntää vastaava koululaisten iltapäivätoiminta. Ruotsissa alle 12-vuotiailla on oikeus iltapäivätoimintaan, mikäli huoltaja on samaan aikaan työssä tai opiskelemassa. Koululaisten ryhmämuotoisen iltapäivätoiminnan aikataulut joustavat siellä vanhempien työ- ja opiskeluaikojen mukaan. Joustavuus hoitoratkaisuissa on meillä vielä iso haaste esimerkiksi ilta- ja viikonlopputöitä tekevien yksinhuoltajien pienten koululaisten hoitoratkaisuissa. Budjetin mukaan iltapäivätoimintaa tarjotaan jatkossa riittävästi myös toisluokkalaisille! Tämä on suuri parannus nykytilanteeseen, jossa yli 800 tokaluokkalaista on jäänyt vaille iltapäiväkerhopaikkaa. Tämä on ollut Helsingin häpeäpilkku!

Kaikkea ei ole voitu ennaltaehkäistä. Myös lastensuojelun toimenpiteitä tarvitaan. Lastensuojelun valtakunnallinen rakennemuutos perhehoidon lisäämiseksi on ajankohtainen. Budjetin mukaisesti ensi vuonna panostetaan lisää lastensuojelun ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ja perhehoidon edellytysten vahvistamiseen. Olen erityisen iloinen, että budjettineuvottelujen tuloksena on tullut lisää rahaa lapsiperheiden köyhyyserojen tasoittamiseksi ennaltaehkäisevän toimeentulotuen avulla esimerkiksi harrastuksiin ja lomatoimintaan.

Sosiaaliviraston tavoitteena on tukea kotona lapsiaan hoitavia vanhempia ja vahvistaa vanhempien välistä yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Julkisuudessa esillä ollut Torpparinmäen perhetalon siirto päivähoidon vastuualueelle, ei pitäisi vaikuttaa toiminnan sisältöön. Organisaatiomuutosta perustellaan sillä, että perhetalojen toiminta on hyvin lähellä leikkipuistotoiminnan sisältöä ja tavoitteita. Asiaa ei olla tuomassa lautakunnan päätettäväksi. Minulle on luvattu, että toiminta ei muutu.

Elämme taloudellisesti epävarmoja aikoja. Budjetti on tehty kuitenkin parhaan mahdollisen tiedon mukaan. Investoinnit uuteen Helsinkiin ovat kannattavia. Syömävelkaa palvelujen rahoittamiseksi ei oteta, vaan kaikki velanotto käytetään investointeihin. Palveluiden tulee olla valmiina uusilla alueilla, kun uudet asukkaat muuttavat. Hyvä kaupunki syntyy siitä, että viheralueet ja palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne toimii. Ollaan yhteydessä!

Lisää opiskelupaikkoja nuorille!

Toisen asteen yhteishaun tulokset saatiin kesäkuussa jolloin myös peruskoulun päättötodistuksen tänä keväänä saaneet tiesivät jatko-opiskelupaikkansa. Monelle päivä on ollut onnen päivä, mutta osalle myös surun ja pettymyksen päivä, kun todistuksen keskiarvo ei olekaan riittänyt toivottuun opiskelupaikkaan.

Ensisijaisten hakijoiden määrä ammatilliseen koulutukseen Helsingissä kasvoi edelleen viime vuodesta. Ammatillisessa koulutuksessa Helsingissä on yhä samat suosikkialat: av-viestintä, musiikki, kauneudenhoito, hiusala, matkailuala ja lääkeala.

Helsingin lukioiden hakijamäärä pysyi viime vuoden tasolla. Ongelmana Helsingissä on liian vähäinen ammatillisen oppilaitoksen opiskelupaikkatarjonta. Suosituimpien alojen paikkoihin on niin paljon tungosta, että keskiarvon pitää olla reilusti yli 8. Aina sekään ei riitä.

Helsingissä peruskoulun 9. ja 10. luokilla oli kuluvan lukuvuoden alussa 6 101 oppilasta. Ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen hakijoita oli kaikkiaan 12 966. Aloituspaikkoja on 8 309 kpl, eli vain noin kaksi kolmasosaa hakijoista voi saada opiskelupaikan. Valtakunnallisessa yhteishaussa helsinkiläisyys ei tuo etua Helsingissä sijaitseviin opiskelupaikkoihin.

Nuorten suosimien kulttuurialojen aloituspaikkoihin on valtakunnallisesti ehdotettu jopa 3000 aloituspaikan karsintaa. Lyhytnäköinen koulutusalojen lisääminen tai vähentäminen on tuttu ilmiö aiemminkin. Nokia-buumi synnytti tekniikan alalle paljon opiskelupaikkoja, joita nyt karsitaan. Töitä ei olekaan valmistuneille löytynyt. Silloinkin puhuttiin työvoiman tarpeeseen vastaamisesta koulutuspaikkojen lisäämistä tehtäessä.

Jopa 40 000 nuorta alle 25 -vuotiasta on Suomessa vailla ammatillista koulutusta tai koulutuspaikkaa. Lisäksi liian moni keskeyttää aloittamansa opinnot. Työ- ja koulutuspaikkojen ulkopuolisuuteen jäämisen riski lisääntyy olennaisesti 20 ikävuoden jälkeen. Paljon sitä ennen pitää toimia eikä odottaa putoamista ennen kuin toimitaan. Vanhenevalla Helsingillä ei ole varaa antaa yhdenkään nuoren pudota.

Jos sosiaalivirastossa olisi kolme luukkua nuorille, joista yksi takaisi varman kesätyöpaikan, toinen opiskelupaikan ja kolmas olisi toimeentulotukiltiski, niin olen varma, että pelkän toimeentulotukiluukun jono olisi nuoria vähiten kiinnostava. Olisikin järkevää saada kaupungin ja valtion yhteistyönä lisää toisen asteen opiskelupaikkoja Helsinkiin. Kaupungin ja yrityksien yhteistyönä olisi järkevää mahdollisaa moninkertainen määrä kesätyöpaikkoja nuorille. Nuoria on turha syyttää laiskuudesta, jos ei ole töitä ja opiskelupaikkoja ole riittävästi tarjolla!

Ammatillisessa koulutuksessa on 10 opintoviikon verran vapaavalintaisia opintoja. Jo nyt ns. ”urheiluamis” mahdollistaa liikunnan runsaan valitsemisen. Miksei myös musiikkia, kuvataidetta, draamaa, audiovisuaalista viestintää voisi valita nykyistä huomattavasti enemmän osana mitä tahansa ammatillista tai ammattikorkeakoulututkintoa? Tämä voisi motivoida monia jaksamaan teoreettista opiskelua ja samalla saamaan kokonaisvaltaisen kasvun eväitä elämäänsä. Miksi ei myös yliopistossa?

En usko että yhdelläkään insinöörillä, sairaanhoitajalla, LVI-asentajalla, kokilla, lähihoitajalla, bussikuskilla tai siivousalan ammattilaisella menisi hukkaan omavalintainen taideaineiden opiskelu tutkinnon osana. Päinvastoin. Motivaatiota opiskella ja jaksaa vuosia pidempään yhä haastavammassa työelämässä tulisi rutkasti lisää. Samalla syntyisi valtavasti lisää uusia kulttuurialan työpaikkoja eikä nuoria kiinnostavia opiskelupaikkoja karsittaisi liian kovalla kädellä. Isäni neuvo on hyvä tähänkin päivään: ”Opiskelkaa mikä kiinnostaa ja menkää töihin mihin pääsette.”