maanantai 14. marraskuuta 2011

Ennaltaehkäisy ja varhainen tuki kuntoon!


Helsingin ensi vuoden budjetissa panostetaan ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen tukeen, jotta kaikki voimat eivät menisi tulipalojen sammuttamiseen. Näin käy, jos asuinalueet päästetään eriytymään ja huono-osaisuus kasautuu muutamiin kaupunginosiin. Eriarvoistumisen ehkäisy on aina kannattavaa. Keskeisin tapa palvelujen varmistamisen lisäksi ovat kaavoitus ja asuntopolitiikka. Segregaation ehkäisy on syy vaatia pääkaupunkiseudun kuntien yhdistymistä.

Lasten ja nuorten sivuun jäämiskehitys pitää pysäyttää nykyistä varhemmin. Siksi positiivisen diskriminaation raha kouluissa ja päiväkodeissa voi tuoda lisää ammattilaisia lasten ja nuorten arkeen alueilla, joissa tarve on suurin. Tällainen lisätuki on parasta mahdollista syrjäytymisen ehkäisyä. 90- luvulta asti olen tehnyt valtuustossa aloitteita päiväkotiryhmien pienentämistä. Nyt päästään alkuun. Satsaukset päiväkotiryhmien pienentämiseen ja perheneuvolan lisävakanssit tukevat osaltaan lapsiperheiden arjessa jaksamista ja lapsen tervettä kasvua.

Toinen sydämenasiani on kysyntää vastaava koululaisten iltapäivätoiminta. Ruotsissa alle 12-vuotiailla on oikeus iltapäivätoimintaan, mikäli huoltaja on samaan aikaan työssä tai opiskelemassa. Koululaisten ryhmämuotoisen iltapäivätoiminnan aikataulut joustavat siellä vanhempien työ- ja opiskeluaikojen mukaan. Joustavuus hoitoratkaisuissa on meillä vielä iso haaste esimerkiksi ilta- ja viikonlopputöitä tekevien yksinhuoltajien pienten koululaisten hoitoratkaisuissa. Budjetin mukaan iltapäivätoimintaa tarjotaan jatkossa riittävästi myös toisluokkalaisille! Tämä on suuri parannus nykytilanteeseen, jossa yli 800 tokaluokkalaista on jäänyt vaille iltapäiväkerhopaikkaa. Tämä on ollut Helsingin häpeäpilkku!

Kaikkea ei ole voitu ennaltaehkäistä. Myös lastensuojelun toimenpiteitä tarvitaan. Lastensuojelun valtakunnallinen rakennemuutos perhehoidon lisäämiseksi on ajankohtainen. Budjetin mukaisesti ensi vuonna panostetaan lisää lastensuojelun ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin ja perhehoidon edellytysten vahvistamiseen. Olen erityisen iloinen, että budjettineuvottelujen tuloksena on tullut lisää rahaa lapsiperheiden köyhyyserojen tasoittamiseksi ennaltaehkäisevän toimeentulotuen avulla esimerkiksi harrastuksiin ja lomatoimintaan.

Sosiaaliviraston tavoitteena on tukea kotona lapsiaan hoitavia vanhempia ja vahvistaa vanhempien välistä yhteisöllisyyttä ja vertaistukea. Julkisuudessa esillä ollut Torpparinmäen perhetalon siirto päivähoidon vastuualueelle, ei pitäisi vaikuttaa toiminnan sisältöön. Organisaatiomuutosta perustellaan sillä, että perhetalojen toiminta on hyvin lähellä leikkipuistotoiminnan sisältöä ja tavoitteita. Asiaa ei olla tuomassa lautakunnan päätettäväksi. Minulle on luvattu, että toiminta ei muutu.

Elämme taloudellisesti epävarmoja aikoja. Budjetti on tehty kuitenkin parhaan mahdollisen tiedon mukaan. Investoinnit uuteen Helsinkiin ovat kannattavia. Syömävelkaa palvelujen rahoittamiseksi ei oteta, vaan kaikki velanotto käytetään investointeihin. Palveluiden tulee olla valmiina uusilla alueilla, kun uudet asukkaat muuttavat. Hyvä kaupunki syntyy siitä, että viheralueet ja palvelut ovat lähellä ja joukkoliikenne toimii. Ollaan yhteydessä!

Ei kommentteja: